Elokuvien ja TV-sarjojen arvosteluja. Arvosteltavat elokuvat ja tv-sarjat löytyvät suurimmalta osalta ViaPlaystä, Netflixistä tai HBO Nordicilta. Mukana myös elokuvateattereissa pyöriviä elokuvia sekä elokuvafestivaalien satoa. Joitain import-helmiä saattaa välillä eksyä mukaan.
tiistai 17. helmikuuta 2015
Aeon Flux (2005)
Oli aika jolloin MTV:stä tuli musiikkia ja kaikkea muuta hämärää. Silloin nimen M tarkoitti musiikkia. Viime näkemällä sieltä ei pahemmin tullut musiikkia. Niin, puhun Music Televisionista en Mainostelevisiosta. Tuohon aikaan, 90-luvulla, MTV:llä pyöri hämärä animaatiosarja nimeltään Aeon Flux. Aeon Flux oli surrealistinen scifi animaatio täynnä yliammuttua välivaltaa ja fetissejä. Kahdella ensimmäisellä kaudella se sai yhteensä yksitoista 2-5 minuuttista jaksoa. Kolmannella kaudella sarja sai kymmenen puolituntista jaksoa. Sen jälkeen se lopetettiin. Kaiken älyttömyyden sekaan oli saatu myös ajatuksia herättäviä kohtauksia.
Elokuvassa tästä kaikesta on jäljellä henkilöiden nimet ja joitain pieniä merkityksettömiä juttuja. Aivan kuin Aeon Flux olisi liimattu valmiin tarinan päälle. Elokuva tapahtuu täysin eri maailmassa kuin animaatiot. Mikä tekee elokuvasta oudon on se, että alkuperäinen tarina on parempi kuin animaatiot ja kaikki lisätty Aeon Flux materiaali tekee elokuvasta huonomman kuin mitä se muuten olisi.
Animaatiossa oli yliammuttua väkivaltaa. Siksi elokuvassa pitää olla yliammuttua toimintaa, vaikka ei välttämättä sopisi elokuvan tarinaan. Toimintakohtaukset yrittävät seurata animaation tyyliä. Tässä ei onnistuta, koska animaatio ei yrittänytkään olla realistinen ja elokuvassa ei läträtä verellä. Tarkemmin ottaet verta ei näy ellei sitä ole aivan pakko näyttää haavoittuneiden kohdalla.
Suurin osa Aeon Flux materiaalista tulee elokuvan alkupuolella. Kun siitä on selvitty elokuvasta tulee paljon mielenkiintoisempi. Alussa Aeon Fluxista rakennetaan huippuagenttia tai salamurhaajaa. Alku sisältää toimintakohtausta toimintakohtauksen perään sekä aavistuksen henkilöhahmojen kehittelyä. Elokuva alkaa toimimaan, kun Aeon Flux tapaa ihmiskunnan viimeisen kaupungin johtajan, joka hänen pitäisi tappaa, mutta kumpikin muistaa toisensa jostain.
Tämän jälkeen elokuva alkaa kertomaan miten ihmiskunta on selvinnyt 400 vuotta sen jälkeen, kun virus tappoi 99% maapallon väestöstä. Kaikki eivät ole samaa mieltä viimeisen kaupungin ja ihmiskunnan tulevaisuuden suunnasta. Kaikki eivät tyydy käymään filosofisia keskusteluita asiasta.
Oikeat henkilöt olisivat voineet tehdä tästä tarinasta loistavan tieteiselokuvan. Se olisi vaatinut Aeon Fluxin pois ottamista. Tuo ei olisi ollut ongelma, koska Aeon Flux oli muutenkin päälle liimattu tässä elokuvassa. Tarina olisi kaivannut vakavamman ja vähemmän toimintaa sisältävät toteutuksen. Elokuva on nykyiselläänkin katsomisen arvoinen. On vain kestettävä ensimmäiset puolituntia. Se kannattaa kuitenkin katsoa, jotta saa tarvittavat taustatiedot.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti